Suoraan sisältöön
Graafinen versio | In English | På svenska | Other languages
Nuortenlaturi
Palaute || Haku:

Keuruun Talotoimikunta

TaTo on Keuruun nuorisokeskus Kipinän talotoimikunta, jossa on tällä hetkellä mukana 10 reipasta 13-16-vuotiasta nuorta.

TaTo järjestää vapaa-ajantoimintaa pääasiassa ala-asteikäisille nuorille:

Järjestää discoja, bändi-iltoja, liitokiekko- ja biljardimestaruusturnauksia yms.
Niiden lisäksi TaTo hoitaa Kipinän kioskivuorot.

Liityin TaToon muutama vuosi sitten ja syynä oli se, että tahdoin olla osa jotain "järjestöä", jonka kautta voisin ainakin hieman vaikuttaa mm. Kipinällä tapahtuvaan toimintaan. TaTossa olo kuulosti tosi hauskalta ja se myöskin vaikutti siihen, että liityin itsekkin. Mukana olen pysynyt tähän asti, enkä ole lopettamassa. Tällä hetkellä suurin innoittaja TaTossa ololle on se, että on kiva järjestää kaikenlaisia iltamia ala-asteelaisille ja TaTon ryhmähenki on mitä parhain.

TaToon kuulumalla voin siis vaikuttaa Kipinällä järjestettäviin tapahtumiin ja olla osa niitä.

kirjoittaja: TaTon puheenjohtaja Siiri Rantasuo

 

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2010 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta