Suomi alueellisesti
Virtual Finland - Suomi pähkinänkuoressa
Suomen kartta ja tärkeät luvut englanninkielisellä sivustolla.
virtual.finland.fi/Facts_Figures/
Lääni
Suomi on jaettu kuuteen lääniin: Etelä-Suomen, Itä-Suomen, Länsi-Suomen, Lapin, Oulun ja Ahvenanmaan lääneihin. Jyväskylä kuuluu Länsi-Suomen lääniin. Jokaista lääniä johtaa ja sen tuloksellisuudesta vastaa maaherra. Lääneissä on lääninhallitus, joka on seitsemän eri ministeriön yhteinen alueviranomainen ja asiantuntijavirasto. Sen tavoite on edistää valtion valtakunnallisten ja alueellisten tavoitteiden toteutumista.
Lääninhallitukset
www.laaninhallitus.fi
Kunta ja kaupunki
Suomessa oli vuoden 2006 alussa 431 kuntaa. Kunnan nimi on yleensä kyseisen paikkakunnan nimi. Kunta on saanut itse vaikuttaa, kutsutaanko sitä kunnaksi vai kaupungiksi. Jyväskylän kuntaa nimitetään Jyväskylän kaupungiksi. Kunnan asukkaita kutsutaan kuntalaisiksi; he ovat oikeutettuja oman kuntansa palveluihin ja kunnallisvaaleissa äänestämiseen.
Suomessa kunnat tuottavat asukkaille peruspalveluita. Jokainen meistä käyttää palveluita päivittäin, esim. kävelee ja ajelee pitkin kunnan hoitamia teitä ja katuja! Kunnat ylläpitävät palveluita, mm. nuorisotyötä, kouluja, lasten päivähoitoa, terveydenhoitoa, vammaispalveluja, kirjastoa, vapaa-ajan palveluita, vesi-, energia- ja jätehuoltoa, kaduista huolehtimista ja hyvin paljon muutakin.
Palvelut rahoitetaan veroilla, valtionosuuksilla, sekä maksuilla ja myyntituloilla. Kansalaiset maksavat siis näistä ns. kunnallispalveluista kunnallisveroa keskimäärin 18,46 % tuloistaan.
Kuntien itsehallinto on turvattu Suomen perustuslaissa. Asukkaat valitsevat kunnallisvaaleilla joka neljäs vuosi valtuuston, joka päättää heidän omista ja heidän kuntansa asioista sekä siitä, mihin kerätyt verotulot käytetään. Seuraavat kunnallisvaalit ovat 26.10.2008.
www.kunnat.net
Sisäasiainministeriö - Kunta Suomessa
Perustietoa kunnista ja kunnan tehtävästä.
www.intermin.fi