Vapaaehtoistoiminta
Vapaaehtoistoiminnan muotoja on osallistuminen ja avun antaminen muille, vaikuttaminen ja sisällön löytäminen omaan elämään. Kaikki ovat tervetulleita vapaaehtoistyöhön. Vaatimuksia ei ole iän, sukupuolen, koulutuksen eikä ammatin suhteen, halu auttaa ja vaikuttaa on tärkeintä.
Usein työhön voi osallistua ilman kurssien käymistä. Uusille vapaaehtoisille järjestetään kuitenkin tarvittaessa perehdyttämiskoulutusta. Vapaaehtoistoiminta antaa virikkeitä yhteiskunnan palvelujen kehittämiseen ja täydentää niitä, mutta ei kokonaan korvaa yhteiskunnan palveluita.
Käytännön esimerkkejä vapaaehtoisena toimimisesta on jutteleminen, kuunteleminen, ulkoileminen, kertaluontoinen auttaminen tai pidempiaikainen tukihenkilönä toimiminen. Voit lähteä lapselle tai nuorelle aikuistukijaksi, maahanmuuttajan sopeutumisen tukijaksi, vanhuksen tai sairastavan iloksi ja avuksi, saattamaan tukea tarvitsevaa tai omaishoitajalle avuksi.
Vapaaehtoistoiminnan keskus VaPari - Jyväskylän kaupunki
Vapari eli Jyväskylän Vapaaehtoistoiminnan keskus tarjoaa vapaaehtoisten välitystä, perehdytystä ja koulutusta, yhteistyötä järjestöjen ja yhteisöjen kanssa sekä keskustelua ja tukea. Sivuilla kerrotaan vapaaehtoistoiminnan periaatteita ja miten voit toimia vapaaehtoisena.
www.jyvaskyla.fi/vapari
Nuorten Akatemian opintokirja
Vapaaehtoistoiminnasta saa arvokasta työkokemusta, josta on hyötyä opiskelupaikkaa tai työtä hakiessa. Vapaaehtoistyöstä kannattaa siis pyytää todistukset. Nuorten Akatemia on suunnitellut opintokirjan, joka on tarkoitettu yli 13–vuotiaille harrastus- ja vapaaehtoistoiminnassa mukana oleville nuorille. Opintokirjaan kerätään vapaaehtoistyöstä kertynyt kokemus.
Vapaaehtoistyötä tekeviä järjestöjä
www.nuortenakatemia.fi
Helpoin tapa osallistua vapaaehtoistoimintaan on miettiä, mikä kiinnostaa eniten, mitä haluaisit ja voisit tehdä auttaaksesi tai oppiaksesi uutta. Yhdistykset, kunnat, seurakunnat ja järjestöt organisoivat vapaaehtoistyötä. Voit ottaa suoraan yhteyttä niihin, kertoa mielipiteitä ja ideoita, sekä tarjoutua mukaan toimintaan. Tässä lueteltuina muutamia suurimpia vapaaehtoisjärjestöjä.
Jyväskylän kaupunki - Nuorten erityispalvelut
Nuorten erityispalveluissa voi toimia vapaaehtoisena tukihenkilönä ja synkkispäivystäjänä.
www.jkl.fi/sote/perheet/nuorten_erityispalvelut
SPR
Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistoimintaa ovat mm. ensiapuryhmät sekä ystävä- ja tukihenkilötoiminta. Katso onko omalla paikkakunnallasi oma SPR:n osasto!
www.redcross.fi
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
MLL:ssa voi tehdä vapaaehtoistyötä lastenhoitajana tai auttavan puhelimen työntekijänä. Lähimmän paikallisyhdistyksesi löydät napsauttamalla yllä olevaa linkkiä.
www3.mll.fi/paikallisyhdistysten_sivut/
Unicef
Suomessa vapaaehtoiset toimintaryhmät myyvät tuotteita ja järjestävät tempauksia, keräyksiä ja tiedottavat Unicefin toiminnasta.
www.unicef.fi
Irti huumeista ry.
Irti Huumeista ry:n toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön.
www.irtihuumeista.fi
Youth Against Drugs
Youth Against Drugs eli YAD ry. toimii vapaaehtoisvoimin ja nuorten omilla ehdoilla tavoitteena huumeiden kokeilun ja käytön ennaltaehkäisy.
www.yad.fi
YAD Jyväskylässä
Messukatu 3, 40100 Jyväskylä
puh. 014 337 8200
e-mail yad[at]yad.fi
YAD Suolahdessa
suolahti[at]yad.fi